Satu ja Java (medi 3)

Java (FI AVA FI AVA-H Yokotai Blue Moon) on viisivuotias vallan hauska shelttipoika, jonka kanssa olemme nyt kolmatta vuotta agitehiksessä mukana. Viime kautena pääsimme osallistumaan ensimmäisen kerran arvokisoihin, joista mm-karsinnat ylitti omat odotukset moninkertaisesti. Karsintaradalla sijoitus oli 5/124, jolla lunastimme paikan myös finaaleihin. Lopputuloksissa olimme jotain parinkymmenen paikkeilla, mutta ilman pikkuvirheitä Herra Pilkullinen taikoo näköjään 30-40 pisteen ratoja.


Tulevan kauden osalta tavoitteet on taas arvokisoissa ja tällä kertaa haluamme olla finaalissa molemmissa tapahtumissa. Tekemisessä tulemme vahvistamaan koiran estefokusta lisää, treenaamaan systemaattisesti ohjaajahäiriön sietoa ja ylipäätään ohjaaja haluaa parantaa rytmitystä & liikettä radoilla. Kaiken kaikkiaan varsin mielenkiintoinen kausi edessä ja teemme ainakin hurjasti töitä, jotta kehittyminen jatkuisi tänäkin vuonna yhtä merkittävästi, kuin viime kauden aikana :) 

Tavoitteista tärkein on kuitenkin yhäkin pitää kivaa ja nauttia lajista & sen tuomista haasteista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti