Unnu ja Nuuk (maksi 3)


Olen Unnu Vaara ja treenaan neljä vuotta täyttävän australiankelpieuros Nuukin (Maiskis Merbau) kanssa tehiksessä toista kautta. Kisaamme maksi3-luokassa. HSKH:n jäsen olen ollut vuodesta 2011 lähtien. Agilityn lisäksi harrastamme myös tokoa, jäljestelemme ja viihdymme paljon lenkkipoluilla sekä hiihtoladuilla. Nuukin lisäksi meiltä kotoa löytyy myös kelpiepentu Nils.

Nuuk on ensimmäinen harrastuskoirani ja aloitimmekin kaiken sen kanssa ihan nollasta, niin ohjaaja kuin koirakin. Nuuk on nopea oppimaan ja erittäin vauhdikas ohjattava. Vauhdista huolimatta sille on rakentunut vahva treenimotivaatio ja moraali. Toisin sanoen se haluaa tehdä radalla oikein ja paras palkka on se, että saa jatkaa rataa. Nykyisin Nuukin kanssa onkin ilo treenata! Pohjimmiltaan Nuuk on aika herkkä poika, vaikkei se agilityä treenatessa juuri näykään, ja treenaajana se on aikamoinen tosikko.


Aloitimme kisauran Nuukin kanssa 2013 keväällä ja kesällä 2014 pääsimme kisaamaan ensimmäistä kertaa SM-kisoissa. Tämän kauden suurimpina tavoitteina ovat ensi kesän arvokisat ja siellä onnistuneet suoritukset sekä valioituminen. Niihin pyrkiessä muistetaan nauttia yhdessätekemisestä ja matkalla eteentulevista haasteista!

Nähdään treeni- ja kisakentillä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti